Uutiset ja tapahtumat

Kirje ekaluokkalaisille 2024-2025

Hei sinä ekaluokkalainen, hyvät vanhemmat ja tukijoukot!

Tervetuloa Helsingin kristillisen koulun oppilaaksi! Pian on jännä eka koulupäivä käsillä, luokassa uusia kavereita ja päivissä uutta opittavaa, uusia seikkailuja. Tässä kirjeessä kerrotaan muutamia asioita tulevaa koulupolkua varten.

Kiitos että olet valinnut Helsingin kristillisen koulun. Meidän koulussamme toimitaan, kasvetaan ja kasvatetaan yhdessä. Koululaisen elämää ei tarvitse etukäteen osata, vaan koulupäivät ovat tietojen ja taitojen ja yhdessäolon harjoittelemista varten!

Aamunavaus on hetki, jolloin kokoonnumme yhteen ja juttelemme Jumalalle. Se alkaa kellojen soidessa 8.55. Se pidetään yleensä
luokassa, joskus yhteisesti. Olemalla ajoissa paikalla, osoitat kunnioitusta kaikkia kohtaan.

Aamupala on tärkeä osa onnistunutta koulupäivää. Kouluun ei saa tuoda herkkuja kuin erikseen sovittavina juhlapäivinä. Omia,
ravitsevia eväitä
voi säilyttää aulan jääkaapissa ja syödä iltapäivän eväsvälkällä.

Iltapäiväkerho on ohjattua vapaa-ajan toimintaa koulupäivän jälkeen. Iltapäiväkerhossa lapset voivat leikkiä, liikkua ja
viettää aikaa kavereiden kanssa turvallisessa ympäristössä. HKK:n iltapäiväkerhon toiminnasta vastaa Sanna Lahikainen. Olettehan häneen yhteydessä IP:n toimintaan liittyvissä asioissa!

Juuri sinä olet tärkeä osa kouluyhteisöä. Koulumme kunnioittamisen ja rohkaisemisen kulttuuri pohjaa kristilliseen käsitykseen siitä, miten ihan jokainen on ainutlaatuinen, arvokas ja tärkeä ja kuuluu joukkoon.

Järjestyssäännöt ovat sellaisenaan noudatettavia ohjeita, joiden rikkomisesta tulee seuraamus koulun kurinpito- ja turvaamistoimien
mukaisesti. Järjestyssäännöt on esillä koulun tiloissa ja ne käydään luokanopettajan kanssa läpi. On hyvä muistaa, että sääntöjä pitää noudattaa turvallisuuden takia. Koulun järjestyssäännöt ovat voimassa kaikessa koulun toiminnassa, myös retkillä ja tapahtumapäivinä.

Kanslia on koulun toiminnan sydän ja se on avoinna neljänä päivänä viikossa. Kysy rohkeasti Elina Koskipurolta, hän neuvoo ja ohjaa
eteenpäin!

Kengät jätetään eteisaulaan, ulkovaatteet luokan eteen naulakkoon. Lapsen ulkovaatteet sekä muut välineet on hyvä nimikoida.

Koululounas syödään klo 10–12 välillä. On tärkeää, että koululainen syö säännöllisesti, jotta hän jaksaa opiskella ja oppia uusia
asioita.

Koulunkäynnin ohjaaja tukee lapsen oppimista. Hän toimii joko luokassa yhdessä luokanopettajan kanssa tai luokkatilan ulkopuolella tukemassa yksilöllistä oppimista.

Koulun piha on varattu koulupäivien jälkeen IP käyttöön ja koulun alkua odotellaan ulkotiloissa tai aamuparkissa. Aamuparkin
toiminnasta lisätietoja lukuvuoden alkaessa.

Koulupäivä alkaa aamulla lukujärjestyksen mukaan ja päättyy iltapäivällä. Turvallisuussyistä koulun sisätiloissa ei voi oleskella koulupäivien ulkopuolella. Ennen koulun alkua ja koulupäivän päätyttyä oppilas on huoltajan vastuulla. Oppilas on vakuutettu koulupäivän ja koulumatkan ajan koulun puolesta.

Koulurepun lisäksi koululaisen varusteisiin kuuluu säänmukainen vaatetus, jonka oppilas osaa itsenäisesti pukea ja riisua.

Kristillisyys on näkyvä osa koulun toimintakulttuuria. Se näkyy koulun tapakulttuurissa, juhlissa, aamunavauksissa ja joissakin
opetussisällöissäkin. Koulun koko toiminta perustuu kristillisiin arvoihin ja maailmankuvaan. Näistä arvoista korostetaan erityisesti jokaisen ihmisen erityistä arvoa ainutlaatuisena, Raamatun mukaan Jumalan kuvaksi luotuna persoonana. Jokaisen elämällä on merkitys ja tarkoitus, ja koulun tehtävä on kasvattaa, opettaa, ohjata ja varustaa oppilaita niin, että jokainen voi aikanaan löytää oman paikkansa maailmassa.

Kuraattori Tytti Kaisamatti tukee oppilaiden hyvinvointia ja koulunkäyntiä. Tytti auttaa mm. kaverisuhteissa ja huolissa ja oppilaan tunnetaitojen kehittämisessä ja vastaa oppilashuoltoryhmän koordinoinnista.

Kysy rohkeasti koulun aikuisilta tai kavereilta, jos jokin asia mietityttää.

Kännykät ja älykellot pysyvät repussa koko koulupäivän ajan.

Lukeminen ja kirjoittaminen ovat taitoja, joita peruskoulussa opetellaan. Näitä taitoja ei tarvitse osata koulun alkaessa. Lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan oppimisen taitojen kehittymistä voi tukea kotona esimerkiksi pelaamalla lapsen kanssa erilaisia
pelejä ja lukemalla lapselle ja lapsen kanssa. Omaan lähikirjastoon kannattaa mennä yhdessä tutustumaan viimeistään koulupolun alkaessa!

Luokanopettaja Ailla Mikkola auttaa sinua oppimaan uusia asioita. Hän on ystäväsi ja ohjaajasi.

Läksyt tukevat oppimista.

Omista tavaroista huolehtiminen on tärkeä osa koululaisen roolia. Myös yhteisistä tiloista opetellaan pitämään yhdessä huolta!

Ongelmat ja riidat voidaan ratkaista yhdessä. Pyydetään ja annetaan anteeksi. Jos asiat jäävät vaivaamaan, on vanhemman
hyvä olla heti yhteydessä luokkakavereiden vanhempiin tai kouluun.

Peruskoulun opetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan
jäsenyyteen sekä antaa heille elämässä tarpeellisia tietoja ja taitoja. Koulun opetuksen tulee edistää sivistystä ja tasa-arvoisuutta yhteiskunnassa sekä oppilaiden edellytyksiä osallistua koulutukseen ja muutoin kehittää itseään elämänsä aikana. Opetuksen tavoitteena on lisäksi turvata riittävä yhdenvertaisuus koulutuksessa koko maan alueella. (Perusopetuslaki 628/1998 ). Helsingin kristillisessä koulussa lasta kasvatetaan kristillisestä arvopohjasta käsin osaksi yhteisöä. Helsingin kristillinen koulu toimii yhteiskristillisellä
periaatteella. Koulua ylläpitää kannatusyhdistys, jonka jäsenistöön kuuluu oppilaiden vanhempia ja koulun tukijoita.

Positiivista kuvaa ja puhetta koulunkäynnistä on tärkeää kannatella myös kotona. Puhutaan ja ajatellaan hyvää kaikista koulun
jäsenistä.

Ruokailussa ruokaa otetaan sen verran kuin jaksetaan syödä. Myös uusien makujen kokeileminen on oppimista! Ruokailun ajan on hyvä keskittyä hetkeksi omiin ajatuksiin ja pitää äänitaso hiljaisena. Se on myös yksi tapa kiittää ruuasta.

Riittävän yöuni valmistaa hyvään päivään. Oppilas tarvitsee selkeän päivärytmin, säännöllisen nukkumaanmenoajan sekä aikuisen
rajoittamaan ruutuaikaa.

Ryhmässä toimiminen on osa koulutyötä. Koululainen opettelee odottamaan vuoroaan, ottamaan toiset huomioon, keskustelemaan ja kuuntelemaan, noudattamaan ohjeita, sekä kestämään epäonnistumisen tunteita. Työpäivän jälkeen lapsi tarvitsee lepoa ja turvallisen aikuisen läsnäoloa.

Saattoliikenne autolla kouluun tapahtuu Karhusuontien kääntöpaikalta. Vältättehän turhaa liikkumista Pieksupolulla riskien minimoimiseksi.

Uusia ystävyyssuhteita syntyy koulupolun aikana. Hymy ja ystävällisyys toista kohtaan auttaa aina!

Wilma on tärkeä yhteydenpitokanava kodin ja koulun välillä. Wilmasta löytyvät niin läksyt kuin rehtorin tiedotteet. Huoltajan tehtävä on seurata Wilmaa säännöllisesti. Ole rohkeasti yhteydessä kouluun, ratkotaan asioita mieluummin yhdessä kuin yksin!

Välitunnit ovat taukoja oppituntien välillä. Muista pitää hauskaa, pyydä ja rohkaise kaveria mukaan peliin ja leikkiin. Hyviä ideoita välituntitoimintaan kannattaa aina esittää 😊.

Yhteistyössä on voimaa! Tuethan siis niin oman lapsesi koulunkäyntiä kuin koko koulun henkilökunnan työtä olemalla säännöllisesti
yhteydessä kouluun.

Pihakahvit tarjolla to 8.8.2024 klo 8.30, jonka jälkeen opettajat hakevat oman luokkansa
oppilaat koulun pihalta kellojen soidessa 8.55.

Pian nähdään!

Ystävällisin ja odottavin terveisin

Rehtori Mirva Karavirta ja koko HKK:n väki